Erillispientalokohde valmiina

Viimeinen vuosi on tullut urakoitua viiden huoneiston erillispientalokohteen parissa Kajaanissa Haukitiellä. Huoneistot ovatkin nyt jo valmiina ja asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa heinä,- ja elokuun aikana.

Nyt on aika vähän huokaista, lomailla ja jatkaa uutta kohti. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle!

Nakertajan paritalo valmis.

Nakertajan paritalo on nyt valmis ja paikalla suoritettiinkin tänään kaupungin rakennusvalvonnan puolesta käyttöönottokatselmus. Huoneistot ovat nyt siis muuttovalmiita senkin osalta.

Myyntikuviot lähtevät käyntiin ensi viikolla ja kohteen myyntiä hoitaakin tuttuun ja luotettavaan tyyliin Sp-koti Kajaani. 

Nyt on aika jäädä hetkeksi “kesälomalle” ja sitä myöten suunnittelemaan tulevia kuvioita. Ollaan siis kuulolla!

IMG_0195IMG_0197IMG_0222IMG_0224

 

Paritalotyömaalla viimeistellään.

Hetteenmäen paritalon viimeistelytyöt ovat parhaillaan menossa. Viime viikkojen aikana on tehostemaalattu ja tapetoitu seiniä, asennettu lattioita ja paneloitu saunat. Tällä viikolla saapuu laattamiehet sekä aloitetaan kalusteiden asennusta.

Eipäs mene enää pitkään kunnes uudet kodit ovat valmiita asukkaitaan varten 🙂

 

 

Tontilla tapahtuu

Tovi ehti vierähtää edellisestä päivityksestä. Tällä aikaa on hoidettu rakennuslupa,- ja maatyöhommia Hetteenmäen Helmen kolmannen rakennusvaiheen osalta. Tänään juuri sopivasti ennen juhannuslomia saatiin valettua sokkeli! Alla muutama kuva siitä mitä tontilla on kesäkuun aikana tapahtunut.

 

Hetteenmäelle nousee viimeisessä vaiheessa paritalo. Ota yhteyttä mikäli uusi, moderni ja laadukas koti suositulta asuinalueelta kiinnostaa!

kuvaparitalo

 

Loppusilausta vaille valmista

Hetteenmäen rivitalokohteen toinen vaihe valmistuu pian! Viimeajat on vietetty visusti sisustustöitä tehden. Lattiaan on asennettu valkolakattu tammiparketti. Saunat on paneloitu tervaleppäpaneelilla. Kylpyhuoneet ovat saaneet kaakelit pintoihinsa ammattitaitoisen laatoittajan toimesta. Parhaillaan työmaalla tehdään listoitustöitä. Kalusteet asennetaan viikolla 13-14. Kodikkaalta alkaa näyttää!

Kohdetta myy Sp-Koti Kajaani. www.sp-koti.fi/kajaani

lattialaatoitussauna